9.7.2017

Mihin katositte, conien omat cosplaykilpailut?

Nyt päivä sen jälkeen kun Suomea on edustettu voitokkaasti Euroopan kisalavoilla lienee hyvä aika mietiskellä sitä, miten kannustaisimme ihmisiä kisaamaan ja kehittymään kisaamisessa täällä kotimaan kamaralla.

Tällä hetkellä Suomessa on lukumäärällisesti enemmän arvokisakarsintoja, kuin tavallisia, ennakkoilmoittautumisen vaativia puku- tai esityskisoja. Desucon Frostbitessa valitaan ECG-edustajat yksilö- ja ryhmäkategorioihin. Desuconissa valitaan ECC-edustaja, Traconissa valitaan sekä NCC, että WCS-edustajat. Tulevassa Puriconissa valitaan jälleen yksi NCC-edustaja ja SM-kilpailun voittaja lähtee sekä NCC:hen että WCM:ään. En tässä ota kantaa siihen, että suurin osa karsinnoista kasaantuu syksylle tänä vuonna, mutta onhan näitä arvokisakarsintoja aika hulppea määrä suhteutettuna miten pieni yhteisö Suomessa lukumäärällisesti on.
Yhteensä Suomessa siis valitaan ulkomaisiin arvokisoihin kisaajia 5 kertaa vuodessa, viiteen eri kisaan . Mutta kuinka monta pukukisan, tai esityskisan voittajaa meillä valitaan?
Viimeisin pukukisa, jonka tuloksista tiedän, järjestettiin Kawaconissa kuulemani mukaan 4 kisaajalla. Kisassa palkittiin top 3 ja yksi kunniamaininta, onnittelut heille! Kisaajamäärä jättää kuitenkin itseni melko sanattomaksi, koska 4 kisaajaa häilyy siinä rajalla missä miettii, kannattaako kisaa pitää. Tämä on viime vuosina tuntunut kehittyvän trendiksi, sillä useammassa pienemmässä (alle 1000 kävijän) tapahtumassa on jouduttu yhdistämään ennakkoilmoittautuneet ja Hall Cosplay-kisaajat, jotta kisan järjestämisessä on mitään tolkkua.


Kawaconin pukukilpailun voittajat, vasemmalta 2.sija, 1.sija. 3.sija ja kunniamaininta
Kuva: http://missingsisterscosplay.blogspot.fi/2017/07/kawacon-2017-kawala-kala-jokiconissa.html

Esityskisaa saammekin lähteä hakemaan viime syksyltä Traconista, sillä tämän vuoden puolella ei esityskisoja ole järjestetty. Wakamonocon pyrki järjestämään tapahtumaansa esityskisan, joka jouduttiin kuitenkin perumaan.
Viime Traconin esityskisan esiintyjät valittiin arpomalla suuren ilmoittautumismäärän vuoksi, josta voinee päätellä, että esityskisaamaan kyllä halutaan. Niitä vaan ei kaiketi järjestetä kisaajille maantieteellisesti tai ajankohdallisesti sopivissa tapahtumissa? Joka tapauksessa, esityskisa järjestettiin, se kulki ilmeisen mutkattomasti ja vaikutti mieleiseltä katsottavalta myös yleisölle. Joskin yleisön käytöstavat esitysten aikana jättävät edelleen parantamisen varaa, mutta se on asia erikseen.


Itse näen, että tavalliset pukukisat ja esityskisat ovat ainoa järkevä tapa tutustuttaa ihmiset vaativampaan kisaamiseen ja antaa heille myös mahdollisuus kehittyä kisaajina. Hall Cosplay oli kiva konsepti käyttöönottonsa aikana, jolloin aloittelijoilla ei ollut kovin kummoiset puitteet päästä kisaamaan. Nyt Hall Cosplaykin on alkanut siirtyä suuntaan, jossa ihmiset erityisesti pyrkivät pääsemään kisaamaan. Toki Hall Cosplay on tietyssä mielessä vaivattomampi järjestää, kun kisaajat kerätään paikan päältä niin peruutusten määrä laskee lähemmäs nollaa, mutta onko nykytilanne oikeasti Hall Cosplayn alkuperäistä ideaa vastaava tai millään muotoa ideaali?

Desuconin Hall Cosplayn top 3, vasemmalta 3.sija, 1. sija, 2. sija
Kuva: Mikael Peltomaa

Desucon Frostbiten ennakkoilmoituksellinen pukukilpailu oli täynnä ja puvuista näki, että ihmiset olivat motivoituneita kisaa kohtaan. Minusta tälläisen innon kanavoiminen myös kisoihin, joissa ei ole ulkomaille edustamaan lähtemisen vastuuta osana voittoa, olisi äärimmäisen tärkeää. Kynnys lähteä arvokisakarsintaan on suuri, koska voitto tarkoittaa isoa ajallista ja rahallista sijoitusta finaaliin. Joillekin lähteminen toiseen maahan on ylipäätään poistyöntävä ajatus, toisille taas rahallinen sijoitus on liikaa, mutta mahdollisuus kisaamiseen on rajoittunut.


Desucon Frostbiten pukukilpailun top 3, vasemmalta 2. sija, 1. sija, 3.sija
Kuva: Mikael Peltomaa

Minusta ei ole oikein, että ainoat mahdollisuudet kisata tavoitteellisesti ovat arvokisakarsinnat. Itse haluaisin ennen arvokisakarsintoihin osallistumista kehittää käsityö- ja esiintymistaitoni ihan tavallisissa kisoissa tasolle, johon olen itse tyytyväinen katsoessani esitystäni tai asuani jälkikäteen. Jos hyppään samantien arvokisakarsintoihin, määrittelevät arvokisakarsinnan säännöt paljolti sen, mitä tuotan. Jos kyseessä on ECC-karsinta, panostan enemmän pukuun, koska ECC:n finaali on pukupainotteinen (vaikkeivat Suomen karsinnan säännöt vastaakaan finaalin todellisuutta).


Ymmärrän kyllä, että kisojen järjestäminen tarkoittaa ikävää säätämistä aikataulujen kanssa, jos kisa laitetaan conin isoimpaan saliin. Salin käyttäminen voi myös maksaa, ja ymmärrän senkin puolen. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi toisinaan päätös jättää kisa järjestämättä perustellaan sillä, että tilanne oli toissavuonna tai sitä aiemmin tietynlainen, joten ei ole järkeä yrittää nyt uudestaan. Anteeksi? Jos samalla logiikalla mentäisiin, niin WCS-karsinnat pitäisi perua seuraavaksi vuodeksi, koska kisaajapareja oli nyt ollut vain neljä.


Tracon 2016 parikilpailun voittajat, vasemmalta 2.sija, 1.sija, 3.sija ja kunniamaininta
Kuva: HCJorma 
Jos conit eivät innostu järjestämään cosplaykilpailuja enemmän conien puitteissa, mikä sitten avuksi? Itse olen ajatellut useampaan otteeseen ottaa yhteyttä Pääkaupunkiseudun Cosplay Ry:hyn, ja selvittää heidän mielenkiintoaan ja puitteitaan järjestää pieni, yksipäiväinen kisatapahtuma Helsingissä, esimerkiksi juuri remontoidulla Glorialla. En ole kuitenkaan vielä ryhtynyt toimeen, koska en tiedä, ovatko kisanälkäiset harrastajat lähelläkään pääkaupunkiseutua, vai hajaantuneet kauemmas Suomeen - tai ovatko ihmiset edes valmiita kisaamaan conin ulkopuolella.

Seuraava pukukilpailu tullaan näkemään Animeconissa, mutta en oikeastaan tiedä mitä odottaa kyseiseltä kisalta, kun Animecon siirtyi takaisin Kuopioon. Jyväskylässä, Paviljongissa olisin voinut uskoa kisaan olevan runsaasti halukkaita, mutta Kuopion tapauksessa en usko monenkaan haluavan lähteä matkustamaan. Puhumattakaan Animeconin sisäänpääsyn hinnasta.

Lähteitä: EuroCosplayn säännöt tälle vuodelle: http://www.eurocosplay.com/wp-content/uploads/2016/07/EuroCosplay-Championships-2016-Rules.pdf

European Cosplay Gatheringin säännöt (season 3, muutoksia on saatettu tehdä): https://d2qd9u7jk1r4k.cloudfront.net/download/ECG_S03_Rules.pdf

Nordic Cosplay Championshipin säännöt tälle vuodelle: http://ncc.narcon.se/event/rules-2/

Cosplay World Mastersin säännöt tälle vuodelle: http://www.cosplayworldmasters.com/regulamento/CWM_General_Rules_2017.pdf

Ensi kertaan,
niyarifa